sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Back to business!

Sonja täällä taas hei, pitkästä aikaa! Kolme viikkoa on kierrelty ja kaarreltu kolmella (tai kahdella, jos eräiltä kysyy) eri mantereella ja nyt edessä on viimeinen etappi: Helsinki-Lontoo. On aika siis palata viimeistä (!!!) lukuvuotta varten saarelle ja jotenkin rutinoitua arkeen. Voi pojat, mikä kesä onkaan ollut.

Yritän tässä seuraavien päivien aikana kirjoittaa kaikesta, mitä olen näillä kahdella reissullani puuhannut. New Yorkista ei ihan hirveästi ole turistimateriaalia, mutta yritän kirjoittaa siitäkin jotain - ainakin yhden hotellisuosituksen! Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut Israelissa ja Palestiinassa lomailemassa - kiinnostaako minkä verran se reissu? Tuliaisena näiltä reissuilta on hirmu kipeät hartiat ja viimeisimmältä edelleen vatsapöpö. Hurraa.

Englannissa on menossa jo Freshers' Week meidän yliopistossa ja mun osalta se ponkaistaan käyntiin keskiviikkona. Sitä ennen pitää saada paperit kasaan UWEMUNia varten - mukaanluettuna tappopitkä Rules of Procedure. Ei se mitään, ei ehdi ainakaan tulla koti-ikävä. Hopefully.

Pysytään linjoilla, kuomat :)

2 kommenttia:

  1. Juu, haluan ehdottomasti kuulla Israelista ja Palestiinasta? Oliko maahan pääsy kivutonta? siis siihen ensimmäiseen :)

    VastaaPoista
  2. Nykin reissu kiinnostaa tosi paljon, kirjoita siitä ja kiinnostaa kuulla toisesta lomastakin :) Ihana et oot takaisin!

    VastaaPoista