lauantai 15. joulukuuta 2012

Matkustan ympäri maailmaa

Se oli lukukausi sitten siinä! Sen kunniaksi vietän lauantai-illan vällyjen alla blogeja lukien ja kirjoittaen! Lauran blogista nappasin haasteen, jolla pääsen ehkä kirjoittamisen makuun :) Kylmässä hytisten on nyt ainakin mukava katsella reissukuvia vuosilta 2004-2012!

Start by adding one photo here that describes you as a traveler
Tämä kuva on niin mua, siis reissailijana. Keväällä oli superstressaantunut ja päätin napata matkan  Kreikkaan ihan yksin. Piti muka lukea rannalla ja kyllähän mä luinkin, mutta enemmän rentouduin. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin jalat käydä levottomiksi ja vuokrasin skootterin, jolla lähdin ajamaan ympäri Korfun saarta. Katsoin kartasta suunnan ja pistin menoksi - eli menin sinne minne teki mieli mennä. Jossain vaiheessa ajoin yhden tärkeän liittymän ohi ja päädyin vuorelle, hyyyyvin kauas siitä, minne piti mennä. Se oli kuitenkin paras harharetki ikinä: päädyin johonkin symppikseen vuorikylään, joka oli niin kreikkalainen kuin voi olla. Talot oli toisisssaan kiinni, pyykit roikkuivat ikkunoista, kujat oli päällystetty kivillä. Mulla ei ollut mitään hajua, mihin päin mun pitää lähteä ajamaan, joten pysäytin paikallisen mamman, joka ei tietenkään osannut sanaakaan englantia. Sanoin sitten paikan nimen, mihin halusin ja yhdessä viitoimme minut oikeaan suuntaan. Olin niin kikseissä tosta pienestä retkestäni, ettei mitään järkeä. Toisille se on todella ärsyttävää, kun mä en suostu katsella karttaa matkoilla ja oikeastaan se onkin tosi outoa, koska "oikeassa" elämässä mun on pakko suunnitella kaikki etukäteen. Mutta reissussa parhaat jutut löytyy ilman karttaa :)


Brysseli, lokakuu 2004

Teinipose, Alice Springs, Australia, syyskuu 2006

Barcelona, elokuu 2007

Scariest airline flown?

Malev, by far! Nythän kyseinen lafka onkin mennyt jo konkkaan, mutta sillä lennettiin Unkariin muistaakseni vuonna -03 tai -04. Lentoemännät olivat lyhyenpulskeita viiksivilmoja, jotka eivät puhuneet englantia ja tarjoilivat vihreää makkaraa. Olimme matkalla leirille ja joukossa oli astmaatikko, joka sai koneessa astmakohtauksen. Häntä yritettiin auttaa lisähapella, jota ei kuitenkaan oltu käytetty vuosiin ja sieltä tuli pölyä. Tehtiin siis välilasku Varsovassa ja väsyneenä matkalaisena vedin hirveän itkukohtauksen ja näin sain Malevista kamalat traumat.
Shenzen, Kiina, marraskuu 2008

Favourite city/country/place?

En kyllä osaa sanoa, mikä on lempparipaikkakaupunkimaa... Tällä hetkellä tekee hirveästi mieli Kiinaan, viimeisimpänä matkakohteena tietenkin Israel on lämpimästi mielessä. Intia on kuitenki tehnyt ehkä lähtemättömimmän vaikutuksen ja sinne on päästävä takaisin.
Ensikosketus Iso-Britanniaan syyskuussa 2009

Most remote corner of the globe visited?

Australia taitaa olla pisin, missä on käyty. Siellä tuli hengailtua siis vuosi 2006 - se elämäni suurin unelma, eli vaihtarivuosi.
Saari Krabin edustalla, 2009-2010 UV

Solo traveler or group traveler?

Olen duo- tai trio traveler. Yksin on oikeasti tylsää ja isommassa porukassa joku vetää aina johonkin suuntaan. Kaksin ja kolmin on kaikista paras matkata.
Hurghada, Egypti, 2010

Worst place to catch a stomach bug?

Ihan missä vaan. Mä en tiedä mitään niin kamalaa, kuin vatsatauti kaikkine lieveilmiöineen. Mä oon aika pitkälti onneksi välttynyt vatsataudeilta, mutta esimerkiksi Intiassa meidän koko perhe minua lukuunottamatta oli turistipöpön kourissa. Itse jouduin Turkissa sairaalaan, kun piilevä vatsahaava alkoi oirehtia - sopivasti 20. syntymäpäivänäni.
Howth, tai joku sellanen, aaaivan upea paikka Dublinin kupeessa. 2011 huhtikuu.

First culture shock experience?

First? Hömm.. Se, kun makasin jonkun 24-hour bugin kourissa Turkissa vuonna... 2001 tai 2002 ja kuuntelin kuumekoomassa minareeteista kaikuvia rukouskutsuja kuin missäkin transsissa. Siitä on jäänyt pieni rakkaus kaikuvia rukouskutsuja kohtaan. Esimerkiksi Palestiinassa mun ehdoton suosikkihetki oli se, kun kipitettiin mäenrinnettä alas laaksoon auringonlaskun aikaan ja laaksossa kaikui 3-4 eri moskeijan rukouskutsut. Aivan uskomaton fiilis.
Israelin ja Palestiinan rajalta, Bethlehemin laidalta. Takana näkymä Jerusalemiin.

Where would you buy a second home/retire?

Mombasasta. Mä oon halunnut sinne niin kauan kuin muistan enkä vielä ole päässyt, mutta jotenkin oon aina ollut kiinnostunut itäisestä Afrikasta. Eikä tietenkään se intianvaltameri ja sininen vesi ole pahitteeksi.


4 kommenttia:

  1. Howth! Tähän on pakko yhtyä, vaikka oletkin paljon enemmän matkustanut kuin minä. Mutta Howth....<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki kyllä vaikutuksen, ehkä paras osa Dublinin reissua :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Muistatko kuinka hemmetin monta näitäki tuli otettua? :D

      Poista